Tuomo Yläinen edustusjoukkueen päävalmentajaksi
Julkaistu: 12.04.2022 13.30

Tuomo Yläinen edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Urhon päävetovastuu vaihtuu tulevalle kaudelle, kun jyväskyläläinen Tuomo Yläinen hyppää päävalmentajan paikalle. 43 -vuotias Yläinen saapuu Suolahteen JYPin alle 18-vuotiaiden SM-sarjajoukkueesta.

Yläinen on tuttu nimi Keski-Suomalaisissa kiekkopiireissä, peliurallaan hän edusti Diskosta Mestiksessä sekä alemmissa sarjoissa. Valmennusurallaan hän on ollut peräsimessä JYPin ja Diskoksen juniorijoukkueissa, mutta myös D-Kiekossa.

Mikä sai miehen tulemaan Suolahteen?
- Kyllähän viime vuodet on näyttänyt, että Suolahdessa tehdään upeaa juttua ja kiekko liikuttaa ihmisiä. Myös taustajoukkojen ja seuran halu kehittää toimintaa eteenpäin myös urheilullisella tasolla on ilman muuta mielenkiintoinen haaste ja mahdollisuus itselle.

Millainen Urho tullaan näkemään tulevilla kausilla?
- Perinteistä Urholaisuutta ei lähdetä missään nimessä unohtamaan, ja porukka pyritään pitämään niin paikallisena kuin mahdollista. Tottakai myös täsmävahvistukset ovat ajankohtaisia, ja alustavia keskusteluja onkin jo käyty pelaajien kesken.

Urhon joukkueenjohtaja Tapio Saaristo on tuoreesta vahvituksesta innoissaan:
- Neuvottelut päävalmentajan pestistä sujuivat todella jouhevasti. Valintaan vaikutti erityisesti ”Yllin” etukäteisperehtyminen Suolahden kiekkokulttuuriin sekä selkeä tavoitteellisuus.

Edustusjoukkueen kasaaminen on hyvässä vauhdissa, ja pelaajasopimuksista tiedotetaan kevään mittaan.

Suolahden Urho

urhohockey@gmail.com

Sumiaistentie 27
44200 Suolahti